Vierumäki

Vierumäki on Heinolassa sijaitseva vapaa-ajan-, liikunta-, koulutus- ja valmennuskeskus, jonka perustehtävänä on tuottaa ja kehittää koulutuksen, liikunnan ja huippu-urheilun kansainvälisen tason ydinpalveluita. Tätä tehtävää varten Vierumäki tarjoaa liikuntapaikkoja ja -aktiviteetteja sekä tuottaa ydinpalveluita mahdollistavia ravintola- ja majoituspalveluita.

Vierumäki on monipuolinen vapaa-ajan ja liikkumisen keskus, ja siellä on panostettu ja investoitu vahvasti asiakaspalveluiden kehittämiseen. Osana tätä panostusta on digitaalisten palvelujen ja tulevaisuuden tavoitearkkitehtuurin uudelleenmuotoilu. Tulevaisuuden suunnittelun yhteydessä Vierumäellä tunnistettiin tarve hallita jatkossa tieto tuotteista ja palveluista keskitetysti siten, että tiedonhallinta on tehokasta ja joustavaa, ja että oikea tieto saadaan sitä tarvitsevien palveluiden käyttöön tavoitearkkitehtuurin mukaisesti.

Vierumäki päätyikin hieman epätyypillisen tuoteportfolion kanssa Adeona-asiakkaaksi. Tärkeimmät kriteerit tuotetiedonhallinnan järjestelmälle olivat kuitenkin samankaltaisia kuin perinteisempiäkin tuotteita myyvien asiakkaiden:

  • Kevyt ottaa käyttöön, helppo laajentaa
  • Palveluiden sisällönhallinta ja tulevaisuuden tarpeisiin mukautuva tietomalli
  • Kieliversioiden hallinta
  • Erilaisten kaupallisten tuotepakettien rakentaminen ja tuotteiden linkitys toisiinsa, jotta verkkokauppa ja muut digipalvelut näyttävät käyttäjille oikeat ja relevantit vaihtoehdot asiointipolussa

Adeona PIM monikanavaisuuden mahdollistajana

Adeona PIMin avulla Vierumäelle mahdollistetaan tehokas ja käyttäjäystävällinen kaupallisen tuotetiedon ja digitaalisten aineistojen keskitetty hallinta ja jakelu.

Vierumäen näkökulmasta Adeona PIMin hyötyjä ovat:

  • Moderni työkalu koko tuote- ja palvelutarjoamaan liittyvän tiedon hallintaan
  • Joustava tietomalli, hyvät massakäsittelyt ja tietojen laadunhallinta
  • Rikastetun ja käännetyn tuotetiedon automatisoitu päivitys myyntikanaviin
  • Digitaalisten palveluiden ketterä kehitys ja valmius nopeisiin strategisiin suunnanmuutoksiin selkeän arkkitehtuurin ja modernien rajapintojen myötä

Adeona PIM -käyttöönottoprojekti ajoitettiin samaan aikaan Lamian toteuttaman Vierumäen verkkosivu-uudistuksen kanssa, ja projekteissa tehtiinkin tiivistä yhteistyötä Vierumäen, Lamian ja Adeonan välillä. Adeona PIMin rooli uuden verkkopalvelun taustalla on mahdollistaa:

  • Yhtenäinen ja keskitetty tuotetiedon hallinta, joka sisältää tuotetiedon lisäksi
    • Verkkopalvelun tuotehierarkian
    • Verkkopalvelun tuotteiden linkitykset toisiin tuotteisiin
    • Verkkopalvelun hakukriteerit
  • Tuotteen elinkaari
    • Tuotteiden avaus- ja sulkuprosessi
    • Tuotteiden rikastusprosessi
    • Tuotteiden omistajuus
  • Keskitetty aineistonhallinta
    • Kuvien ja tiedostojen vaivaton jakelu verkkopalveluun ja muihin kanaviin


Vierumäen tapauksessa korostuivat erityisesti erilaiset tuotelinkitykset, joilla pystytään ketterästi yhdistämään erilaisia tuotetyyppejä toisiinsa verkkopalvelussa. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi majoituksen liittäminen liikuntakurssiin. Näin käyttäjä saa heti liikuntakurssia varatessaan ehdotukset soveltuvista majoitusvaihtoehdoista Vierumäellä, tai varatessaan majoitusta ehdotuksia mahdollisista aktiviteeteista vierailun aikana.

Vierumäen näkökulmasta Adeonan käyttöönottoprojekti ja verkkopalvelun uudistaminen toteutuivat erityisen hyvin juuri aktiivisen yhteistyön ansiosta. Vierumäen vastaavana projektissa olleella Sanna Partasella onkin muutama vinkki onnistuneeseen käyttöönottoprojektiin:

  1. Säännölliset sovitut statuspalaverit kaikkien osapuolten välillä
  2. Suora ja avoin yhteydenpito
  3. Kunnolla tehty määrittelytyö
  4. Panostaminen dokumentaatioon
  5. Osaava ja omistautunut projektin työryhmä