Reka Kaapeli

Reka Kaapelille on tärkeää toimittaa asiakkaille tietoa juuri siinä muodossa, kuin he sitä kaipaavat. Adeona PIMin avulla ajantasainen tieto soljuu kaikkiin kanaviin.

“Lähdimme liikkeelle aika perinteisestä tilanteesta, jossa tieto oli palasina maailmalla, ja se piti aina löytää ja hakea”, Reka Kaapelin tuotehallinnan asiantuntija Jyri Koskinen kuvailee.

”Tiedon jalostaminen on aikaavievää ja turhauttavaa, jos tehdään monta kertaa sama asia. Totesimme, että prosesseja pitää järkeistää, että saamme datan hallintaan.”

Reka Kaapelilla ryhdyttiin kartoittamaan PIM-vaihtoehtoja, ja lopulta yhteistyökumppaniksi valikoitui Adeona. “Meillä oli useampiakin vaihtoehtoja, joista moni oli ihan hyviä, mutta tuote ei ollut ihan sen oloinen, että olisi ollut meille sopiva”, kertoo Koskinen kartoitusprosessista.

”Yksi tärkeä tekijä oli myös yhteinen kommunikaatio: on meille aina helpompaa ja ymmärrettävämpää, jos pystymme tekemään yhteistyötä suomen kielellä.”

Yhteistyö alkoi loppuvuodesta 2019 ensimmäisillä yhteisillä palavereilla, ja Adeona PIMin käyttöönottoprojekti vietiin loppuun elokuussa 2020. PIM integroitiin myös vuonna 2021 julkaistuihin uusiin verkkosivuihin.

Asiakastoiveiden mukaista tuotetietoa

Reka Kaapelilla on käytössä Adeona PIM sekä Adeona Sales Tool -julkaisuautomaatio, jonka avulla julkaistaan esimerkiksi erilaisia katalogeja ja markkinointimateriaaleja. Myös Reka Kaapelin verkkosivuilla olevat tuotekortit ja tuoteperhekortit tulevat Sales Toolista.

“Olemme hyvin tarkkoja siitä, miltä tuotekortit ja muu asiakkaalle menevä data näyttää”, sanoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sanna Jaakkola.

”Meille on tärkeää toimittaa asiakkaille tietoa juuri siinä muodossa, kuin he sitä kaipaavat. Olemme halunneet esittää tuotetiedot mahdollisimman selkeästi, ja kuuntelemme herkällä korvalla myyntikentästä kuuluvia asiakastoiveita.”

”Olemme muun muassa harmonisoineet tekstimuotoja, jotta puhuisimme samoilla termeillä kaikissa kanavissa. PIMin kautta pystymme hallitsemaan sitä paljon paremmin kuin aiemmin, kun pyörittelimme Exceleitä. Kun PIMistä on integraatio verkkosivuille, niin asiakkailla ja meillä itsellämme on sama, ajatasainen tieto”, Jaakkola kertoo.

“On se sisäisestikin vähentänyt sitä että ei tarvitse mennä Jyrille että ‘hei mä tarttisin tästä ja tosta tuotteesta tietoja’ ja sitten Jyri keräilee tietoa eri lähteistä. Kaikki kuvat ja muut relevantit tiedot löytyvät yhdestä paikasta.”

Standardit ja vastuullisuusseikat ovat Rekalle tärkeitä

Kaapeliratkaisujen valmistajana Reka Kaapeli tuottaa itse kaiken tuotetiedon ja vie sen erilaisiin järjestelmiin, kuten Suomen STK:n sähkönumerot.fi-palveluun, Norjan EFO:n EFObasen-tietokantaan sekä Ruotsin SEG:in vastaavaan palveluun. ETIM-standardin mukaisen datan pyörittely on myös osa Reka Kaapelin tuotetiedonhallintaa.

Myös erilaiset ympäristö- ja vastuullisuusasiat kiinnostavat eri sidosryhmiä yhä enemmän.

”Vastuullisuusseikat ovat selkeästi nostaneet viime aikoina päätään, ja tarjouskyselyissä tulee yhä enemmän lisäkysymyksiä ympäristöseikoista”, kertoo Jaakkola.

”PIMiin on mahdollista syöttää paljon vastuullisuuteen liittyvää dataa tuotteista, joten pystymme tulevaisuudessa vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin.”

Uudet ominaisuudet herättävät uusia ajatuksia

Versiopäivitysten myötä Adeona PIMiin tulee säännöllisesti uusia ominaisuuksia, joita Reka Kaapelilla analysoidaan tarpeiden ja potentiaalisen käyttöönoton kannalta.

”Esimerkiksi tuotekortit tulivat alun perin käyttöön PIMin myötä: meillä ei tällaista aiemmin ollut, ja totesimme, että tämähän on tosi hyvä idea. Tällä hetkellä tutkimuksen alla ovat uudet dynaamiset attribuutit”, kertoo Koskinen. ”Olemme miettineet, että ottaisimme ne koekäyttöön.”

“Näin markkinoinnin kannalta myös Adeona Media Bank kiinnostaa tietenkin kovasti”, lisää Jaakkola.

”Olemme huomanneet, että Adeona PIM muuttuu ja elää ajan mukana. Adeona kehittää järjestelmää jatkuvasti, ja se oli meille tärkeä valintakriteeri. Pidämme siitä, että toimittaja on ajan tasalla ja tekee koko ajan parannuksia. Se on tärkeä asia käytön ja jatkon kannalta.”

”Adeona PIM on täyttänyt ne tarpeet, mitä on asetettu, ja tuonut uusiakin juttuja. Tämä on meille sopiva tuote, ja jälkeenpäin voidaan sanoa, että teimme ihan oikean valinnan”, Koskinen summaa.


Reka Kaapeli Oy on kuulunut yli 60 vuotta kaapeliteollisuuden eturiviin. Toimitamme kestäviä ja laadukkaita kaapeliratkaisuja uusiutuvaan energiantuotantoon, verkonrakennukseen, teollisuuteen sekä asuin- ja toimistorakentamiseen. Kaikki kolme tuotantolaitostamme sijaitsevat Suomessa; Hyvinkäällä, Keuruulla ja Riihimäellä. Reka Kaapeli on osa Nexans-konsernia.

Lue myös