Saarioinen

Adeona Oy ja Taito United Oy vastasivat yhdessä Saarioisten tarpeeseen. Tiiviissä yhteistyössä suunniteltiin ja rakennettiin palvelu, jolla tehostettiin asiantuntijoiden tekemistä tekoälyn ja fiksun tiedonhallinnan avulla.

Tekoälyä hyödyntävä tuotetietopalvelu – tärkeä investointi tulevaisuuteen

Tausta

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo yli 65 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 270 miljoonan euron liikevaihdolla. Yritys on kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Tämän lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 200 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957. www.saarioinen.fi

Ongelma

Herkullisen, ravitsevan ja turvallisen ruuan perustana ovat ensiluokkaiset raaka-aineet. Laadun takaamiseksi jokaiselta raaka-aineelta edellytetään ajan tasaista, lainsäädännön vaatimusten mukaista spesifikaatiota. Spesifikaatio tarkoittaa käytännössä laatudokumenttia, joka sisältää raaka-aineen oleelliset tiedot, kuten sen ravintoarvot, mikrobiologiset raja-arvot ja allergeenit.

Toimittajien spesifikaatiot ovat erimuotoisia ja -kielisiä. Eri nimikeryhmien, kuten kala- tai viljatuotteiden spesifikaatioille asetetut vaatimukset ja sisällöt eroavat toisistaan hyvinkin paljon.

Spesifikaation tarkistaminen ja hyväksyminen on tärkeä ja pakollinen työvaihe ennen uuden nimikkeen hyväksyntää. Manuaalinen tarkastus ja perinteinen työnkierto vie aikaa ja kuormittaa hankinta-, laatu- ja tuotekehityshenkilöstöä – varsinkin kun nimikkeiden lukumäärä on suuri.

Kokonaisuudessaan ison datamäärän hallinta ja henkilöstön kuormitus aiheuttivat ongelmia, joihin oli löydettävä ratkaisuja.

Ratkaisu

Adeona Oy ja Taito United Oy vastasivat yhdessä Saarioisten tarpeeseen. Tiiviissä yhteistyössä suunniteltiin ja rakennettiin palvelu, jolla tehostettiin asiantuntijoiden tekemistä tekoälyn ja fiksun tiedonhallinnan avulla.

Adeona paneutui tuotetiedon ja dokumenttien keskitettyyn hallintaan, raaka-aineiden tuoteryhmäkohtaisiin raja- ja viitearvoihin sekä määrämuotoisten speksien automaattiseen generointiin. Taito United otti vastuun speksipalvelumoduulista, tuotespesifikaatioiden tarkastuksesta ja hyväksynnästä, asiantuntijoiden työnkulun ja kollaboraation kehittämisestä sekä oppivasta tekoälymoottorista.

Tulokset

Palvelu otettiin Saarioisilla innolla vastaan. Saarioisten asiantuntijoille ratkaisu tuli todella tarpeeseen: kuormitus laski, rutiininomaiset tehtävät vähenivät ja prosessi nopeutui. Lisäksi palvelu paransi sekä tuotteiden laatua että turvallisuutta.

Saarioisen hankintajohtaja Mikko Tervonen kehuu palvelua:

”Uusi toimintatapa auttaa henkilöstöämme kohdentamaan arvokasta aikaansa toistuvien rutiinien sijaan korkeamman lisäarvon tehtäviin. Samalla pystymme parantamaan tuotetietojen laatua ja voimme varmistua siitä, että spesifikaatiot ovat aina ajan tasalla. Näemme tekoälyn ja automaation tärkeänä investointina tuoteturvallisuuteen, laadukkaiden tuotteiden valmistukseen ja tulevaisuuteen.”
 
”Yhteistyö Taito Unitedin ja Adeonan kanssa on ollut poikkeuksellisen sujuvaa ja antoisaa. Heidän ammattitaitonsa ja sitoutuneisuutensa ovat ylittäneet odotuksemme. Projekti sujui erinomaisesti: lopputuloksena syntynyt tekoälyä hyödyntävä palvelu tehostaa toimintatapojamme ja nopeuttaa prosessejamme. Suosittelen lämpimästi Taito Unitedia ja Adeonaa vaativiin IT-projekteihin, joissa tarvitaan innovatiivista ajattelua, tiedon hallintaa ja tekoälyä. Tulemme ehdottomasti jatkamaan yhteistyötä heidän kanssaan myös tulevaisuudessa.”

Lue myös