Mitä PIM-barometri kertoo kaupallisen tuotetiedon hallinnan tilasta nyt?

Vastaajien mukaan tuotetiedonhallinnan merkitys menestystekijänä on kasvanut, koska kaupallisen tiedon ajantasaisuuden ja oikeellisuuden tärkeys on lisääntynyt.
Milloin on syytä harkita keskitetyn kaupallisen tuotetiedonhallinnan ratkaisun (PIM) hankintaa?

Keskitetty tuotetiedonhallintaratkaisu voi tarjota merkittäviä etuja liiketoiminnalle, varsinkin silloin, kun harkitaan IT-infrastruktuurin muutoksia
PIM-järjestelmä tuotetiedon masterina

Liiketoimintamaailma on muuttumassa nopeammin kuin koskaan ennen, ja yksi keskeinen kehityssuunta on siirtyminen kohti älykkäämpiä ja tehokkaampia tietojärjestelmiä. Erityisesti tuotetiedon hallinnassa tapahtuvat muutokset ovat saaneet yritykset havahtumaan uusien mahdollisuuksien äärelle.
Tutkimustulokset kertovat tarpeesta tuotetiedonhallinnan kehittämiseen

Kaupallisen tuotetiedon hallintaa on Suomessa tutkittu vain vähän, vaikka tuotetieto ja sen tehokas hallinta ovat keskeisessä roolissa monen suomalaisen yrityksen liiketoiminnassa ja lisäksi merkittävä osa digitalisaatiota.
Valmistavan teollisuuden haasteet tuotetiedon hallinnassa

Digitalisaatio, kaupankäynnin globalisoituminen ja monikanavaisuus sekä jatkuvasti kasvavat asiakkaiden vaatimukset esimerkiksi vastuullisuuteen liittyen vaativat entistä enemmän valmistavan teollisuuden yrityksiltä – erityisesti tuotetietojen kanssa toimivilta.
Ajantasainen tuotetieto palvelee verkkokaupan asiakkaita

Miten voi vastata asiakkaiden yksilöllisiin toiveisiin ja tehdä samalla tehokasta liiketoimintaa? PIM tehostaa verkkokauppaa ja helpottaa verkkokauppiasta bisneksen pyörittämisessä.
Verkkokauppa kasvuun tuotetiedonhallinnan avulla!

PIM-järjestelmä helpottaa verkkokauppiaan arkea, tehostaa toimintaa, parantaa asiakaskokemusta ja mahdollistaa toiminnan laajentamisen.
Pirstaleinen ja hajautunut tuotetieto? Lue 5 hyvää syytä hankkia PIM

Tehoja tuotemarkkinointiin, eroon turhista manuaalisista työvaiheista, paras mahdollinen asiakaskokemus… PIM:ille on monta hyvää syytä.
Orient Occident

Adeona-järjestelmä on keskeinen osa Orient Occidentin tuotetietohallintaa. Adeona rikastaa tuotetiedot lisäämällä tuotteiden tekniset tiedot, hoito-ohjeet, asennusohjeet ja paloturvaluokat – kaikki mitä sisustamisen ammattilaiset tarvitsevat.