DATE

Kaupallisen tuotetiedonhallinnan nykytila Suomessa 2022

Kaupallisen tuotetiedonhallinnan nykytila Suomessa 2022

Asiakastyytyväisyys ja sen jatkuva parantaminen olivat keskeisiä tekijöitä Canterin ja Tutkimustoimisto Vastakaiun toista kertaa toteuttamassa kaupallisen tuotetiedonhallinnan tutkimuksessa. 

Asiakastyytyväisyys ja sen jatkuva parantaminen olivat keskeisiä tekijöitä Canterin ja Tutkimustoimisto Vastakaiun toteuttamassa kaupallisen tuotetiedonhallinnan tutkimuksessa. Vastauksista kävi ilmi, että suurin osa vastaajista ei edelleenkään kerää aktiivisesti palautetta tuotetiedoistaan, mikä näkyy selvästi alempana asiakastyytyväisyytenä. Toisaalta vastaajien keskuudessa yleisin vastaus oli, että tuotteen tai yrityksen kestävää kehitystä koskevien tietojen mukaan ottaminen on sekä yksi tulevaisuuden trendeistä että yksi tuotetiedon avaintekijöistä. 

Tuotetiedonhallinta koettiin tärkeäksi kaikkien vastaajien keskuudessa. Vastaajat, joilla on käytössään PIM-järjestelmä, kokivat sen olevan erittäin hyödyllinen niin liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen kuin niiden kehittämisen kannalta. Monet yritykset harkitsevat myös uusien teknologioiden lisäämistä liiketoimintaansa, ja ne jotka eivät ole vielä ottaneet tuotetiedonhallinnan järjestelmää käyttöön organisaatiossaan, harkitsevat vahvasti hankkivansa sellaisen. Yleensä yritykset eivät ole vielä hankkineet tuotetiedonhallinnan järjestelmää siksi, että yrityksen päättäjät kokevat, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa asiasta, ja ovat siksi lykänneet toteutusta. 

Tuotetiedonhallinnan strateginen merkitys

Vastaajista 90% pitää tuotetiedonhallintaa tulevaisuuden strategisena menestystekijänä. Kuitenkin vain kaksi kolmasosaa vastaajista näkee tuotetiedonhallinnan tietyssä roolissa yrityksen toiminnassa. Vastaajat jotka toimivat tuotetiedonhallinnan parissa, pitivät tuotetiedonhallintaa selkeästi tärkeämpänä verrattuna muuhun yritykseen.

Vastaajat, jotka pitivät tuotetiedonhallintaa tärkeänä menestystekijänä liiketoimintansa kannalta, näkivät selvästi sen tuomat edut. Tehokkaan tuotetiedonhallinnan avulla yrityksellä on mahdollista erottua kilpailijoistaan positiivisesti. Vastauksissa nousikin esille, että tuotetiedonhallinnan järjestelmä on lisännyt asiakastyytyväisyyttä ja parantanut asiakaskokemusta.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä vastauksista löytyi myös yrityksissä nähdyt muut hyödyt. 

”Tuotetiedonhallinnan tuomat edut eivät siis näy vain asiakkaiden keskuudessa ja myynnin kasvussa, vaan myös yrityksen toiminnassa. Tuotetiedonhallinnan ansiosta vastaajat ovat havainneet tehokkuuden kasvua yrityksen sisällä arjen toiminnassa sekä organisaation sisäisessä infrastruktuurissa. Yksi tapa, jolla tämä voidaan havaita, on automatisoidut menettelyt, jotka vähentävät manuaalista työtä ja stressiä siitä, ovatko tuotetiedot oikein ja ajan tasalla”, tutkimuksen toteuttaneen Vastakaiun toimitusjohtaja Katariina Tenhunen kertoo.

”Pääasiallinen avoin kysymys, joka tästä jää, on: pystyykö johtotaso näkemään nämä edut?” jatkaa Katariina.

”Yritysmaailman nopea muutos on väistämätöntä. Sopeutuminen ja reagointi yrityksen ympärillä tapahtuviin muutoksiin on erittäin tärkeää. Kun hallitset tuotetietojasi, on esimerkiksi helppoa päästä uusille markkinoille. PIM-järjestelmä mahdollistaa sekä tehokkaan tuotetiedon hallinnan että yrityksen laajentumisen ja kasvun”, kommentoi Canterin toimitusjohtaja Patrik Palatz.

Tuotetiedonhallinnan johtaminen ja uusien teknologioiden käyttöönotto

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, vastaajat, joilla on käytössä PIM-järjestelmä, ovat 31% tyytyväisempiä tuotetietojensa johtamiseen kuin vastaajat, joilla ei ole (52 % vs. 21 %).

”’Tyytyväinen’ tai ’äärimmäisen tyytyväinen’ vastanneet toivat esille, että tiedonkulku yrityksen sisällä on paljon enemmän suunniteltua ja ”sovittujen yhteisten sääntöjen” mukaista, ja että tämä on yksi avaintekijöistä laadukkaiden tuotteiden tuotannossa sekä tiedon hallinnassa kokonaisuudessaan”, Katariina sanoo.  

Mitä tulee uusiin teknologioihin, erityisesti tekoälyyn, niiden hyödyntäminen lähitulevaisuudessa tuntui vastaajien keskuudessa tänä vuonna vähemmän todennäköiseltä verrattuna viime vuoteen. Monet näyttävät odottavan teknologioiden muuttuvan kehittyneemmiksi ja vastaavan tarkemmin heidän tarpeisiinsa.

”Kiinnostusta uusia teknologioita kohtaan vastaajien keskuudessa näyttää olevan paljon, mutta monet ovat kuitenkin todenneet, että niistä saadut kokemukset ovat toistaiseksi tuntuneet epätyydyttäviltä. Silti vastaajat ovat edelleen kiinnostuneita uusista teknologioista ja etsivät tapoja sovittaa ne organisaatiorakenteeseensa”, Katariina kertoo.

Parhaat opit ja vinkit tuotetiedonhallinnasta

  • Varmista, että pohjatyö on tehty ja valmis PIM-toteutukseen
    • Selvitä nykyiset ja tulevat tarpeet, joihin PIM-järjestelmä voi vastata
  • Sijoita upeaan PIM-järjestelmään sekä loistavaan PIM-kumppaniin
  • Varmista, että tuotetietoja koskevat perussäännöt ovat selkeät koko organisaatiossa
  • Varmista sekä tuotevalikoiman että toimintamallien laatu
  • Kuuntele asiakkaiden tarpeita alusta alkaen
    • Mitä asiakkaat haluavat ja odottavat tuotetiedoiltasi?
  • Kouluta tuotetiedoista vastaavat henkilöt
    • Korosta laadukkaan tuotetiedon merkitystä ja tee selväksi, että kyseessä on jatkuva projekti pienin askelin kohti jatkuvaa parantamista

Katso webinaari tutkimuksen tulosten julkistamisesta:

Lue myös